Kierrettiin jalkapallokentän laidalta metsään ja pururadalle, sieltä joidenkin mutkien kautta asuinalueiden läpi takaisin kotiin.Tunti käveltiin ja pidettiin pari juomataukoa välissä. Watson jaksoi hienosti, välillä intoutui juoksemaankin (tai no, lyllertämään tavallista kovempaa). Vesikuppia se ei oikein tajunnut ja pureskeli sitä mieluummin, mutta uitti ainakin tassusankin, joten jonkinlainen viilentyminen tapahtui.
Metsässä meitä vastaan tuli iiiiiso lajitoveri, joka oli onneksi vanhus eikä välittänyt meistä yhtään. Watson otti mallia, ja mentiin kauniisti ohi. Muutenkin poika kulkee vastaantulijoiden ohi yllättävän hyvin, mitä nyt välillä pysähtyy katsomaan. Yleensä riittää, että kuulee kerran nimensä, ja lähtee taas heti jatkamaan matkaa.
Kotona tämä mato matala juoksi vesikupille, muttei jaksanut maistella päiväruoasta kuin vähäsen ennen kuin kävi nukkumaan (pissapapereiden päälle, minnekäs muualle...). Kuumahan tuolla ulkona oli, ja valeltiinkin välillä vettä myös pojan turkin päälle siinä toivossa, että edes vähän helpottaisi. Kantaa ei kuitenkaan tarvinnut, kuten olin menomatkalla ajatellut. Watson jaksoi hienosti ihan itse kotiin saakka.
Se on niin kaunis! Yksi kaveri kehui eilen, että Watsonilla on ihana katse. Pakko olla samaa mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti